Kevään kuulumisia

02.05.2020

Tervehdys rakkaat lukijani! Tätä tekstiä kirjoittaessani raikas kevätsade ropisee rytmikkäästi peltikatolle valuen vuolaina virtoina puhdistaen matkallaan kaiken. Se taitaa valmistaa meille kesää! Tämä Vappu oli monin tavoin erilainen. Nyt kun koronaviruksen ensimmäinen huippu vielä jyllää täällä Uudellamaalla niin olen kehitellyt mahdollisimman paljon mieluisaa tekemistä vapaa-ajalleni jota jää nyt enemmän kuin tyypillisesti. Eräs projektini onkin jo lupaavassa vauhdissa, se on toinen runokirjani. Josko sen saisi julkaistua vielä tämän vuoden aikana. Olen myös säveltänyt paljon uutta elektronista musiikkia, mikä onkin toinen taiteellinen intohimon kohteeni.

Koen nyt tarvetta erityisesti kiittää teitä kaikesta saamastani palautteesta esikoisrunoteokseeni "Rakkauden Utopia" liittyen. Juuri tällaiset asiat tuovat parhaimmillaan sanoinkuvaamatonta mielihyvää ja onnistumisen tunnetta ja antavat polttoainetta kirjoittaa lisää. Uskon että jokaisella runolla on tarkoituksensa ja paikkansa tässä maailmassa, olkoonkin niin että yhdet runot koetaan merkittävämpinä kuin toiset. Se, että runo voi tuoda oivalluksen ja nautinnon elämyksiä kuulijoilleen jaksaa kiehtoa minua loputtomasti.

Minulta on kysytty joskus mistä ammennan tekstejäni. Eri elämänvaiheista toki, eletystä elämästä, mutta myös mielikuvituksesta ja fantasiasta, tarkkailemastani ympäristöstä, unimaailmastakin. Pohjimmiltani olen perin yksinkertainen mies, joskin koen asioita voimallisesti. Ehkä osin siksi en myöskään halua asettaa runoilleni tyylillisiä rajoja. Kuinka tuo äärimmäinen ilmaisun vapaus kiehtookaan minua ajatusten, mielikuvien ja tunteiden välittäjänä.

Iloista kevättä!