Vieraileva runoilija - Mika Ilmari Lehto

14.10.2022

Tervehdys,

olen Mika Ilmari Lehto, runoilija, kirjailija, biisinikkari ja yrittäjä Karstulasta. Leipätöissä olen pyörinyt raksalla rapiat parikymmentä vuotta. Ukolla on perhe, vaimo ja kaksi lasta. Jo pienestä saakka on kirjoittaminen ollut minulle se rakkain harrastus, etenkin runous, sen rajaton maailma ja mahdollisuudet. Yrittää sanoa vähällä paljon. Runoissani on arkea ja mielikuvaa, leikkiä ja surua, uhkakuvia, sekä huumoria (varsin mustaakin välillä), ruma ja kaunis elämänkaltaisena sekoituksena. Tykkään välillä liikkua menneissä, tai koettaa joskus arvailla tulevaa. Välillä runo onnistuu, joskus ei. Joskus onnistuneen tai vaille jääneen tekstin näkee vasta vuosien päästä.

2019 perustin runouteen ja pian myös musiikkiin keskittyvän YouTube kanavan: Mika Ilmari Lehto - Runoja ja musiikkia rannalta rannalle.

Runoteoksia on julkaistuna Anglica (2005), Hiiribaari (2009), Murikka (2011), Sateenkaarisiipi (2015), Taskuvaloa (2017), ja Virga (2019, yhdessä Marika Koskimäen kanssa).

Kirjoittaminen ja musiikki ovat minulle keinoja käsitellä asioita, sekä kupolin sisäisiä että ulkopuolisia, ja ottaa joskus myös kantaa. Tekstin muokkaaminen ja kokoelman kokoaminen on myös mielenkiintoista puuhaa, vaikka kyllä siitä päänsärynkin välillä saa. Koen että kirjoittajana (tai biisintekijänä) ei ole koskaan valmis, ja se siinä osaltaan onkin niin mielenkiintoista.


Kupla


Piirtää tien

pyyhkii vuodet pois

piirtää auton

joka kotiin tullut ois


Piirtää lapsen joka odottaa

hymyn ja ajatuskuplaan

lupauksen saa


Ja se auto

se kaartaa pihaan

Piirtää talon

oven joka aukeaa

kaksi aurinkonaamaa kuin ääriltä sateenkaaren

katsomaan toisiaan


Piirtää matkan

huvipuistopäivä

ja hymyilevät pilvet taivaan


(Taskuvaloa 2017)